Teollinen symbioosi – raaka-aineresurssit kiertoon

 

Osallistuin 4.4.2013 Sitran järjestämään tapahtumaan Teolliset Symbioosit – Arvoa ilman jätettä, Teollisuuden Vanhan Kumous. Tilaisuus oli onnistunut ja oli hienoa olla mukana kuulemassa maamme eturivin ihmisten esityksiä.

Erityisen hienoa oli kuulla muiden suusta yhteinen näkemys siitä, että toisen jäte on toisen raaka-aine ja esimerkkejä ratkaisuista, joissa on yhdistetty parhaimmillaan samalle tuotantoalueelle teollisia prosesseja täydentämään toisiaan.

Samaa työtä me Envorissa olemme tehneet jo kohta 50 vuoden ajan. Omalta osaltamme voimme katsoa olleemme alan pioneereja. Moni yritys unohti 1900-luvun lopulla kierrätyksen, koska kaatopaikka oli se helppo ja halpa vaihtoehto.

Envor Group on kehittänyt omaa toimintaansa määrätietoisesti vuodesta 1964. Tänä päivänä toimintamme vastaa jo Sitran järjestämän tilaisuuden mukaista Teollisen Symbioosin mallia.

Envorin asiakkaat saavat kumppanuutemme kautta hyödykseen tehokkaat prosessit, joissa syntyvät sivutuotteet tai jätteet voidaan kierrättää kestävän kehityksen vaatimusten mukaisesti ensisijaisesti raaka-aineina tai -ravinteina.

Jätehierarkian mukaisesti toissijaisena vaihtoehtona haemme jätteille hyötykäyttökohteen esimerkiksi energiatuotantoon korvaamaan fossiilisia polttoaineita tai esimerkiksi maanrakentamisessa korvaamaan neitseellisten maa-aineisten käyttöä.

Viimeisenä vaihtoehtona on jätteiden poltto, missä siinäkin pystytään tehokkaissa prosesseissa ottamaan valtaosa lämmöstä hyötykäyttöön. Kaatopaikalle ei käytännössä enää päädy kauttamme elinkeinoelämän jätejakeita.

Teollinen symbioosi on meillä Envorissa ulotettu kokonaispalveluksi, jossa kaikki toimitetaan asiakkaalle yhden luukun periaatteella. Toiminta räätälöidään asiakkaan toiveiden ja tilanteen mukaan vastaamaan heidän tarpeitaan.

Ensisijaisena lähtökohtana meillä Envorissa on kuitenkin pyrkiä oman osaamisemme ja kokemuksemme kautta neuvomaan asiakasta jo ennalta niin, että jätteen syntyminen estetään mahdollisuuksien mukaan.

Tekemämme työ on omalta osaltaan toivottavasti viemässä meitä kohti kestävämpää kulutusta. Työtä on paljon tehtävänä, mutta me Envorissa vastaamme osaltamme siitä.

Tekesin tilaisuudessa puhunutta Globe Hopen Seija Lukkalaa lainatakseni; meidän kaikkien pitää omalta osaltamme tehdä itse se henkinen päätös sitoutua valinnoillamme kestävän kehityksen mukaisiin ratkaisuihin.

Koko maailman puolesta emme voi asioita päättää, mutta jokainen voi esimerkillään viedä asiaa eteenpäin.

Mika Laine
Sammakkomies

2017-06-27T11:07:22+00:00