Menestystarina: En unohda ensimmäistä työpäivää

Katuharja osuu kivetykseen ja pyyhkäisee roskat pois ovenpielestä. Harjan varresta tottunein ottein pitää kiinni Envorilla yli 20-vuotisen uran tehnyt huoltomies Heikki Lindstedt. Tämän vuoden lopussa eläkkeelle jäävä Heikki muistelee Envor-vuosia hyvillä mielin.

Tammikuun kolmantena päivänä vuonna 1994 aloitti Heikki Lindstedt kiinteistöhuoltomiehenä Forssan Teollisuus- ja Kiinteistöpalvelussa (nyk. Envor Group). Päävastuualueena olivat HK:n Forssan tehtaan piha-alueet.

– Olin jo aiemmin tehnyt Envorille pieniä aputöitä, mutta en unohda ensimmäistä päivää, kun menin töihin. Tiesin HK:n portin, josta mennä tehdasalueelle sisälle, mutta muuten minulla ei ollut kokemusta mitä pitäisi tehdä tai mistä aloittaa, muistelee Heikki alkuaikoja kiinteistöhuoltomiehenä.

Nopeasti hommat tulivat tutuiksi ja HK:n piha-alueita hoitaessa kuluivatkin seuraavat 10 vuotta. Myöhemmin huoltokohteet lisääntyivät ja muuttuivat. Kerrostalo- ja kauppakiinteistöjä tuli kohteiksi yhä enemmän.

– Envor on yrityksenä muuttunut ja kasvanut huimasti. En olisi uskonut silloin kun aloitin, että millaisesta organisaatiosta eläköidyn, Heikki kertoo.

Kiinteistönhuolto on kuitenkin pysynyt melko samanlaisena. Eniten on muuttunut huoltomiehen ja isännöitsijän välinen kommunikointi. Nyt kaikki tapahtuu sähköisesti.

– Yksi asia ei ole muuttunut vuosien varrella, nimittäin ihmissuhteiden luominen ja ylläpitäminen. Se on asia numero yksi. Kiinteistöhuoltomieheltä on löydyttävä aikaa kuunnella asukkaita ja vaihtaa kuulumisia. Nämä ovat tärkeitä asioita, eikä voi sanoa, ettei ehdi, Heikki painottaa.

Viimeisen viiden vuoden ajan Heikki on vastannut Forssan Prisman kauppakiinteistöstä.

– Olihan se aikamoinen kokemus mennä ensimmäistä kertaa Prismalla mm. konehuoneisiin. Mietin, että selviänköhän tästä. Kaikki on kuitenkin opittu ja on ollut hienoa aikaa työskennellä Prismalla. Työ on ollut haasteellista ja itsenäistä, Heikki kertoo.

Myös Prismalla ollaan oltu erittäin tyytyväisiä Heikkiin. Forssan Prisman johtaja Satu Piiroinen kiteyttää prismalaisten ajatukset:

– Kiitämme sydämestämme Heikkiä hienoista vuosista, hän on ollut meille mitä erinomaisin henkilö omassa roolissaan. Hän on luotettava, ahkera, ammattitaitoinen ja joustava, kovan luokan ammattilainen; kun näihin adjektiiveihin yhdistyy vielä erinomaisen positiivinen asenne asiakaspalvelua kohtaan, tiedätte, että tulemme häntä kaipaamaan! Toivotamme Heikille oikein ihania eläkepäiviä!

Envorilta Heikki päästetään eläkkeelle kiitollisin, mutta myös haikein mielin.

– Heikin kanssa homma on aina pelannut ja meillä on ollut todella hyvä keskusteluyhteys. Joustoa ja vastuuntuntoa on aina löytynyt molempiin suuntiin. Heikillä on ollut vielä todella hieno ominaisuus huomioida firman sisällä muut työntekijät ja auttaa heitä tarpeen tullen pyyteettömästi. Näiden ja edelle kerrottujen perusteella joudumme päästämään Heikin haikein mielin ansaittujen eläkevapaiden viettoon, sanoo Mika Laine ja toteaa vielä perään, että Heikki aktiivisena liikkujana on malliesimerkki siitä, kuinka hyvässä kunnossa eläkkeelle voi siirtyä.

– 44 vuoden työrupeaman jälkeen on mukava panostaa vapaa-aikaan ja erityisen lähellä sydäntä oleviin harrastuksiin, kuten Lapissa vaelteluun sekä pyöräily- ja melontaretkiin, Heikki kertoo eläkesuunnitelmistaan.

Envorilaisille Heikki haluaa lähettää seuraavat terveiset:
– Pitäkää itsestänne huolta ja vaalikaa ihmissuhteita!

2017-06-27T11:14:35+00:00